Tämä retrospektiivinäyttely on Fotografiskan kunnianosoitus kulttivalokuvaajalle Elliott Erwittille (1928–2023). Näyttely on läpileikkaus Erwittin seitsemän vuosikymmentä kestäneestä urasta. Erwittillä oli poikkeuksellinen kyky olla oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Hän kuvasi arkisia hetkiä lämmöllä ja tunteella pilke silmäkulmassa.

Elliott Erwitt syntyi Pariisissa. Hänen vanhempansa olivat venäläistaustaisia. Lapsuutensa Erwitt vietti Milanossa ja emigroitui vuonna 1939 perheensä kanssa Ranskan kautta Yhdysvaltoihin. Valokuvauksesta Erwitt kiinnostui teini-ikäisenä asuessaan Hollywoodissa. Ennen kuin hän aloitti valokuvauskokeilut Los Angelesin City Collegessa, hän työskenteli kaupallisessa pimiössä, jossa hänen tehtävänään oli valmistaa nimikirjoituksin varustettuja filmitähtien kuvia heidän faneilleen. Vuonna 1948 Erwitt muutti New Yorkiin ja vaihtoi talonmiehentyönsä elokuvakursseihin New School for Social Research -instituutissa. New Yorkin aikoinaan Erwitt tutustui muun muassa Edward Steicheniin, Robert Capaan ja Roy Strykeriin, joka oli aiemmin toiminut maaseudun hyvinvointia edistävän viraston johtajana. Stryker palkkasi Erwittin ensin hoitamaan öljy-yhtiö Standard Oilin valokuvakokoelmaa ja sen jälkeen hankkeeseen, jossa dokumentoitiin Pittsburghin kaupunkia. Seuraavana vuonna Erwitt palasi Eurooppaan ja kierteli Ranskassa ja Italiassa kuvaamassa uskollisella Rolleiflex-kamerallaan. Siitä alkoi hänen valokuvaajan uransa. Vuonna 1951 Erwitt värvättiin asepalvelukseen. Palvelusaikanaan hän toimi sekä Saksan että Ranskan viestijoukoissa erilaisissa valokuvaukseen liittyvissä tehtävissä.

Vuonna 1953 Magnum Photos -kuvatoimiston johtaja Robert Capa kutsui Erwittin kuvatoimistonsa jäseneksi. Tuolloin Erwitt työskenteli freelancekuvaajana muun muassa aikakauslehdissä Collier’s, Look, LIFE ja Holiday. Samalla hän tuli kuvittaneeksi näiden julkaisujen kukoistuskautta. 1960-luvun lopulla Erwitt toimi kolme vuotta Magnumin puheenjohtajana. 1970-luvulla hän työskenteli edelleen valokuvaanaja ja ryhtyi lisäksi tuottamaan elokuvia. Hän tuotti useita merkittäviä dokumenttielokuvia ja 1980-luvulla kaikkiaan 18 komediaa HBO-lle.

Kilpaillulla valokuva-alalla Erwitt onnistui aina säilyttämään johtavan aseman. Hänen kuvareportaasejaan, kuvituksiaan ja mainoskuviaan on julkaistu eri puolilla maailmaa yli puolen vuosisadan ajan. Erwittin kuvat tunnetaan lempeästä ironiasta ja Magnumin kuvaajille tyypillisestä herkän inhimillisestä otteesta.

Tässä näyttelyssä on esillä yli sata kuvaa Erwittin uran eri vaiheista. Varhaisimmat niistä ovat vuodelta 1949. Esillä on sekä Erwittin ikonisia mustavalkokuvia että vähemmän tunnettuja teoksia ja uudempia värikuvia. Näyttely koostuu sarjoista Kaupunkeja, Sukupuolten välisiä suhteita, Mitä naisiin tulee, Lapsia, Rannalla, Henkilöitä, Museossa nähtyä, Abstrahointia sekä videolla nähtävästä sarjasta Koirat.

Näyttelyn on kuratoinut Fotografiskan kansainvälisten näyttelyiden päällikkö Jessica Jarl.

Kaikki ovat ovat esillä Elliott Erwittin / Magnum Photosin luvalla