1900-luvulla Viron moottoriurheilun mekka oli Piritalla sijaitseva legendaarinen Piritan–Kosen–Kloostrimetsan rata. Jo vuonna 1933 siellä järjestettiin isoja moottoripyöräkisoja, Taoahtuman nimi oli Viron suurajot (Eesti suursõit). Perinne ei katkennut sotaan, vaan jatkui sen jälkeen. Radalla järjestettiin ensin Viron ja Nevostoliiton mestaruuskisoja ja vuodesta 1959 niiden lisäksi myös Kalevin suurajoja.
Moottoripyöräurheilu ei ollut samalla tavoin kaikkien saatavilla kuin moni muu urheilulaji, mutta alan tähdet Endel Kiisa, Jüri Randla, Luule Tull, Lembit Teesalu ja Jüri Raudsik olivat suuren yleisön suosiossa.
Kilpa-ajot keräsivät valtavia katsojamääriä 1960- ja 1970-luvulla. Viikonloppukisoissa katsoja on arvioitu olleen reilusti yli 100 000. Yleisöä varten paikalle tuotiin kioskeja, joissa oli myynnissä jopa grillimakkaraa. Koska kisat olivat niin suosittuja, niistä alettiin käyttää hellittelynimeä ”moottorilaulujuhlat”.
Lajin tunnettuutta lisäsi se, että kilpa-ajoihin tuli osallistujia myös rautaesiripun takaa, ennen kaikkea Suomesta. Ensimmäisinä vuosina virolaiset eivät pärjänneet länsimaiselle kalustolle, mutta tekniikan tason yhtenäistyttyä (tai kun siitä epävirallisesti oli tullut samankaltaista) virolaiset menestyivät, ja siitähän kotiyleisö piti.
Piritan–Kosen–Kloostrimetsan rata näkyy myös virolaisessa elokuvataiteessa. Moottoripyöräurheilua vilahtaa elokuvassa jos toisessakin, mutta tunnetuimmat niistä ovat Vallatud kurvid, jonka tapahtumapaikkana on Piritan–Kosen–Kloostrimetsan rata, ja Noored pensiönärid, jonka tapahtumat huipentuvat rataa ympäröivään metsään.
Kilparadan ympäristö oli varsin viehättävä. Kaunis männikkö tarjosi katsojille mukavan levähdyspaikan, jossa saattoi pitää piknikkiä kisojen seuraamisen lomassa. Kaupungin lähellä sijaitseva rata oli kuitenkin erittäin vaarallinen, ja monet moottoripyöräilijät kuolivat siellä. Viimeiset viralliset kilpailut järjestettiin radalla vuonna 2006.
Lembit Peegelin elämässä moottoriurheiluun liittyy eräs läheltä piti -tilanne:
”Vasalemmassa pidetyssä rallissa oli myös rekkalähtö. Ennen rekkakisaa olin katsonut itselleni valmiiksi kuvauspaikan yhden hiekkakasan päältä. Sisäinen ääneni kuitenkin sanoi: ’Älä mene tuonne.’ Enkä mennyt. Kisoissa yksi rekka ajoi juuri sitä hiekkakasaa päin. Se päivä sattui olemaan myös tyttäreni syntymäpäivä.”
Formulat
Vuonna 1957 tallinnalaisessa autopajassa (Tallinna Autoremondi Katsetehas, jonka aiempi nimi oli Tallinna Autoremonditehas nro 1) alettiin rakentaa formulatyyppistä autoa. Hanketta johti autourheilija ja rakennusinsinööri Ants Seiler. Auto nimettiin synnyinmaansa mukaan Estonia 1:ksi. Auto sai tulikasteensa heti vuonna 1958, jolloin se kilpaili silloisen Leningradin kilparadalla ja teki rataennätyksen. Autosta alettiin saman tien kehittää malleja 2 ja 3. Ne olivat monella tapaa erilaisia kuin ensimmäinen. Koska autot olivat pärjänneet kisoissa ja valmistajilla riitti intoa, Estonia-autot olivat Neuvostoliiton formulaluokan pääasiallisia kisa-autoja. Tuhannes formula-auto valmistui vuonna 1985. Estonia-merkkisiä autoja valmistettiin yhteensä 1331 kappaletta, joista viimeiseksi jäi Tallinnan tehtaassa vuonna 2001 valmistettu kilpa-auto Estonia-26/H9. Estonia on edelleen yksi kymmenestä eniten kilpa-autoja valmistaneesta yrityksestä koko maailmassa.
