Tiit Karuks (Spordileht-lehden toimittaja 1982–1991) muistelee: 

”Spordilehteä julkaistiin vuosina 1958–1993. Se oli suosittu: parhaina aikoina painos oli jopa 70 000. Vuosina 1958–1966 Spordileht ilmestyi maanantaisin ja perjantaisin ja vuodesta 1966 alkaen myös keskiviikkoisin. Lehteä odotettiin ja luettiin innolla. Kioskeille oikein jonotettiin. (Spordileht tuli myyntiin aina alkuillasta.) Esimerkiksi Soulin olympialaisten aikaan lehti ilmestyi jopa kuusi kertaa viikossa. 

Neuvostoaikana kommunistisen puolueen kätketty katse seurasi lehdistöä tarkasti ja lehdelle tuli painetta monesta suunnasta (Viron kommunistisen puoleen keskuskomiteasta ja Viron neuvostotasavallan valtiollinen urheilukomiteasta). Paine tuntui myös omina Spordileht-aikoinani (1982–1991), mutta ei sietämättömästi. Sen aikaisiin päivälehtiin (Noorte Hääl, Rahva Hääl) kohdistui paljon kovempia paineita. Moniin muihin aloihin verrattuna urheilu on selvästi konkreettisempaa ja tulokset helpommin vertailtavissa. Tätä pystyimme hienosti hyödyntämään lehden teossa. Teimme lehteä parhaan ymmärryksemme mukaan. 

Samoin kuin Lembit Peegel valokuvaajana, minä kirjoittajana sain lehdestä vauhtia uralleni. Hyvä yhteistyö minun ja Lembitin välillä alkoi juuri Spordileht-vuosinamme. Hänelle tarvitsi vain mainita, millaista juttua olin kirjoittamassa ja millaisia valokuvia tarvitsin, ja pian Lembit jo palasikin upeiden kuvien kanssa. Kirjoittaja ja kuvaaja olivat samalla aaltopituudella. Lembit tosin nurisi usein, mutta se oli rakentavaa nurinaa. 

Spordileht-ilmiöstä puhuttaessa ei voida mitenkään ohittaa Peegel-ilmiötä.  Lembitin valokuvat antoivat lehdelle huomattavaa lisäarvoa. Ne peilasivat elämää laajalti eivätkä rajoittuneet pelkästään urheiluun.”