Toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliiton urheilupolitiikan tärkeimpiä tavoitteita oli juurruttaa massaurheilutapahtumat yleiseksi kansanhuviksi. Tällainen kulttuurinen vaikuttaminen oli vallanpitäjien (apu)väline yksilöiden pitämiseksi yhteiskunnan raameissa. Viron tunnetuimman hiihtotapahtuman Tarton hiihtomaratonin idea ei kuitenkaan syntynyt vallan kabineteissa, vaan tapahtuma sai alkunsa kolmen miehen – Herbert Abelin, Jüri-Hain Kaljuston ja Tõnu Luigen – ajatuksesta järjestää Virossa samankaltainen hiihtotapahtuma muin Ruotsin Vasaloppet. 

Emajoen jäältä startannut, parin sadan osallistujan hiihtotapahtuma kasvoi nopeasti 1980-luvulla. Mainonnan, toimivien järjestelyiden ja hiihtomaratonin hyvän maineen ansioista tapahtuman osallistujamäärä moninkertaistui puolessa vuosikymmenessä. Ilmoittajien määrälle jouduttiin laittamaan yläraja, 12 000. Suuren osallistujamäärän ansiosta hiihtomaratonista on tullut statussymboli eikä se ole tavallinen kansanurheilutapahtuma. 

Tarton hiihtomaraton on Virossa niin suosittu ja sitä on järjestetty niin kauan, että virolaisille se on jo synonyymi sanalle massaurheilutapahtuma. Tarton hiihtomaratonin järjestäminen ei katkennut edes Viron uudelleen itsenäistymiseen, johon tyssäsi monen muun kansanurheilutapahtuman taival. Tarton maratonia on myös ihannoitu kansallisessa hengessä ja se on saanut kutsumanimet ”urheilukansan laulujuhlat” ja ”talviset laulujuhlat”. 

Tarton hiihtomaraton sai 1900-luvun lopulla karistettua pois neuvostoideologian keskittymällä urheiluun. Nykyinen hiihtomaraton on monipuolinen liikuntatapahtuma. Huippu-urheilijoiden kilpailujen rinnalla siellä on tarjolla liikuntaa eri-ikäisille ja eritasoisille liikkujille.