Ensimmäisinä virolaisina urheilusankareina voidaan ehdottomasti pitää 1800- ja 1900-luvun taitteen voimamiesten sukupolvea, etunenässä Georg Lurichia, Aleksander Abergia ja Georg Hackenschmidtia, jotka olivat suorastaan satumaisen kuuluisia. 1900-luvulle tultaessa oli jo luonnollista, että jokaisella vuosikymmenellä oli omat urheilusankarinsa. Painin kaksinkertaisen olympiavoittajan Kristjan Palusalun voitot saivat paljon näkyvyyttä, sillä vuoden 1936 olympialaisten jälkeen järjestettiin Viron halki kulkenut junakiertue, jonka varrella pidettiin useita juhlavastaanottoja.
Urheilusankarien rooli on myös muuttunut. Neuvostoaikana huippu-urheilijoilla oli esikuvina toisaalta muodollinen ja toisaalta epämuodollinen asema. Toisaalta heidän saavutuksensa olivat suurimperiumin vallanpitäjille erinomainen keino osoittaa ulkomaailmalle, mihin neuvostoihmiset pystyvät. Toisaalta taas huippu-urheilijat Lurichin ajoista alkaen vaalivat kansallista omanarvontuntoa ja yhteisöllisyyttä.
Laulavan vallankumouksen myötä 1980-luvun lopulla urheilusankareihin kytkeytyvä kansallinen narratiivi selätti valtiolliset paineet. Sen lisäksi Virossa tapahtui jotakin epätavallista, nimittäin naisurheilijasta, ratapyöräilijä Erika Salumäestä tuli maan merkittävin urheilutähti. Tuon ajan yhteiskunnan jännitteinen ilmapiiri suorastaan vaati Erika Salumäen kaltaista esikuvaa. Salumäen rooli urheilusankarina säilyi aikakaudesta toiseen. Hänen ensimmäinen olympiakultansa vuonna 1988 rohkaisi kansaa irtautumaan miehittäjäsuurvallan otteesta ja toinen kulta, vuonna 1992, vahvisti uudestaan pienen maan asemaa itsenäisenä valtiona.
Virossa urheilusankarien rooli on muuttunut aikojen saatossa ja noussut viime vuosikymmeninä uudelle tasolle. Nyky-yhteiskunnassa huippu-urheilijat, kuten olympiavoittajat Kristina Šmigun-Vähi, Erki Nool ja Gerd Kanter, nähdään yhteisöllisyyden vahvistajina. He myös edustavat urheilun korkeampia ja laajempia päämääriä: liikuntakulttuurin kehittämistä ja nuorten innostamista urheilun pariin.