Helene Schmitz
Helene Schmitz (s. 1960) pohtii taiteessaan ihmisen monimutkaista suhdetta luontoon, muutokseen ja väliaikaisuuteen. Monesti hänen teoksensa käsittelevät muuntuvia, vaihtuvia tai muuttuvia asiantiloja. Valokuvasarjoissaan Schmitz tarkastelee luontoelementtejä, joihin ihmisen toiminta vaikuttaa rajusti. Viime aikoina Schmitz on tutkinut teoksissaan teollisen toiminnan vaikutusta nykymaisemaan.
Helene Schmitz on opiskellut elokuvaa ja taiteentutkimusta valmistunut taiteen kandidaatiksi Tukholman yliopistosta. Hänen teoksiaan on ollut esillä muun muassa Tukholman ja New Yorkin Fotografiskassa.
Kuvasarja Maapalloteokset (Globe Works) on kuvattu Talamanca-vuoriston pilvimetsissä Costa Ricassa.
Edetessämme Costa Rican kuumalta Tyynenmeren puoleiselta rannikolta kohti vuoria auringonvalo pehmenee pikkuhiljaa, ilma viilenee ja muuttuu kosteammaksi. On helpompi hengittää. Kun nousemme yhä korkeammalle syvien vehreiden laaksojen reunustamia kiemuraisia vuoristoteitä, lämpötila laskee vähitellen. Costa Rican pilvimetsien erityinen ekosysteemi kuhisee elämää. Sitä kuitenkin uhkaa ilmaston lämpeneminen. Pilvien, sateen ja kosteuden tilalle tulee yhä kuivempaa ja kuumempaa ilmaa. Tutkijoiden arvion mukaan valtaosa maapallon pilvimetsistä häviää jo lähitulevaisuudessa.
1. Metsämaapallo, 2023, arkistokelpoinen mustesuihkutuloste
2. Pilvimaapallo, 2023, arkistokelpoinen mustesuihkutuloste
3. Sademaapallo, 2023, arkistokelpoinen mustesuihkutuloste
4. Sumumaapallo, 2023, arkistokelpoinen mustesuihkutuloste
5. Maa-maapallo, 2023, arkistokelpoinen mustesuihkutuloste